sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Laitilan ryhmänäyttely ja mätsäritouhuja



Extreme Action Fantasy eli Fani. Kuva: Kaisa Mäki-Arvela

Eilen olin Fanin kanssa ryhmänäyttelyssä, joka järjestettiin Laitilan jäähallissa. Tähän mennessä olemme käyneet vain erkkareissa, joten nämä olivat ensimmäinen ryhmänäyttely jossa olen oman koiran kanssa ollut. Tuomarina oli Pekka Teini, joka selkeästi on käyttölinjan puolen tuomari. Tykkäsin tuomarin tyylistä kertoa katselijoille kulloinkin arvostelemastaan koirasta. Siperianhuskyja oli arvosteltavana seitsemän kappaletta, kaikki narttuja. Fani ujosteli tuomaria, mutta liikkui kuitenkin kehässä hyvin. Tuomari sanoi minulle että tykkää todella tämän tyyppisistä huskeista, ja kehui erityisesti Fanin liikettä, joka on kyllä hienoa katseltavaa. Fanin lopullinen tulos oli AVO-ERI AVK1 PN3 SA, eli todella hyvin meni! Iskikö tässä nyt jonkinlainen näyttelykärpänen, sillä tänään ilmoitin Fanin Sastamalan ryhmänäyttelyyn, joka järjestetään 1.5.


Kuva: Kaisa Mäki-Arvela

Fanin arvostelu:
"Rotutyyppi erinomainen, keskikoko. Tänään hieman ujostellen esiintyvä. Hyvin liikkuu. Sukupuolileimaltaan viehättävä narttu. Hieno ilme. Pitkä rintakehä. Hyvä asentoinen lantio. Ujo käytös ei laske palkintosijaa."


Kuva: Kaisa Mäki-Arvela

Mätsäreissä ollaan nyt myös käyty ahkerasti, niitä on ollut lähiaikoina melkein joka viikonloppu. Mätsäreissä olen ollut lähinnä Baloon kanssa, myös Fani oli harjoittelemassa pariin otteeseen Laitilan näyttelyitä varten. Baloo on ollut todella helppo opettaa kehäkäyttäytymään. Menestystäkin on tullut, viimeisimpänä viikon takainen match show Porin Tupalan kentällä, jossa Baloo sijoittui isojen pentujen punaisten neljänneksi. Syksyllä Baloon kanssa on tarkoitus lähteä siperianhuskyjen erikoisnäyttelyyn Iittiin. Ja kyllähän näin komeaa poikaa kelpaa esitellä:


Kuva: Miia Saarinen

Kuva: Miia Saarinen

Vakavat naamat Kuva: Miia Saarinen






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti